”Loppumattoman” ekokuidun valmistajat Petri Alava ja Ali Harlin saivat Sinisen pallon

Infinna-kuidun kehittäjät ja tuotteistajat Petri Alava ja Ali Harlin ovat saaneet vuoden 2022 Sininen pallo -palkinnon. Kierrätyskuidun uskotaan muuttavan maailman tekstiiliteollisuutta merkittävällä tavalla.

Petri Alava työskentelee kuitua valmistavan Infinited Fiber Companyn toimitusjohtajana, ja ekokuidun ideoinut Ali Harlin on VTT:n tutkimusprofessori.

Sadantuhannen euron arvoisen Sininen pallo -ympäristöpalkinnon rahoittajat ovat Tiina ja Antti Herlinin säätiö, Maj ja Tor Nesslingin säätiö sekä Svenska litteratusällskapet i Finland.

Palkinto myönnettiin henkilökohtaisena kunnianosoituksena innovaattoreille, jotka ovat onnistuneet skaalaamaan ympäristöteon mittakaavaan, joka voi muuttaa kuluttajien käyttäytymistä.

“Isot muotijätit voivat kierrätyskuitujen avulla muuttaa toimintaansa kestävämpään suuntaan ja palvella niitä kuluttajia, jotka eivät muuten välittäisi kestävyyskysymyksistä”, sanoo Aalto-yliopiston professori Minna Halme, joka oli mukana valitsemassa palkintoehdokkaita.

Puuttuva lenkki täyttää ison aukon

“Infinna on puuttuva lenkki tekstiilien materiaalinkierrätyksessä. Se mahdollistaa aivan uudenlaisen kierrätykseen perustuvan teollisen ekosysteemin”, Ali Harlin sanoo.

Kuitu syntyy Harlinin rakentamalla karbamaattiteknologialla, jolla irrotetaan selluloosa puuvillatekstiilijätteestä, kuten vanhoista farkuista. Muukin selluloosapitoinen raaka-aine käy.

Irrotuksen jälkeen selluloosa prosessoidaan täysin uuden veroiseksi kuiduksi, jota voidaan laadun kärsimättä kierrättää käytännössä loputtomasti.

Uutuuskuitua tuottava, Harlinin ja Alavan yhdessä perustama Infinited Fiber Company rakentaa parhaillaan ensimmäistä teollisen mitan tuotantolaitostaan, joka nousee Kemiin.

Yritys on jo solminut pitkälle tulevaisuuteen ulottuvia yhteistyösopimuksia globaalien muotijättien, kuten Patagonian, H&M:n, Inditexin ja PVH:n kanssa.

“Haluamme tehdä tekstiilien kiertotaloudesta arkipäiväistä niin, että jokaisella on mahdollisuus ostaa tekstiilejä, joiden tekemiseen ei ole tarvinnut käyttää neitseellisiä raaka-aineita”, Petri Alava paaluttaa.

Kuitujen kierrättäminen ratkaisee ongelmavyyhteä

Tekstiiliteollisuuden hiilijalanjäljen on arvioitu vastaavan jopa kymmenen prosenttia maailman kaikista päästöistä. Yhden ainoan t-paidan valmistus nielee 2 700 litraa vettä.

Käytetyt tekstiilit ovat nekin iso ongelma, sillä vielä nykyään niistä noin 87 prosenttia päätyy kaatopaikalle.

Tekstiiliteollisuus kaipaa siten pikaisesti kestävämpiä toimintamalleja. Neitseellisiä materiaaleja korvaavat kierrätyskuidut ovat merkittävässä osassa ratkaisujen kehitämisessä.

Päivi Ikonen

(Kuva Joel Haapamäki) Petri Alava (vas.) ja Ali Harlin vastaanottivat historian toisen Sininen pallo -ympäristöpalkinnon 25. tammikuuta 2023.

Aiheesta aiemmin:

Infinited Fiberin kuitutehdas Kemin Veitsiluotoon

Lumpusta uutta kuitua – Infinited Fiberin tehdas käyntiin 2024

Selluloosassa on Suomen tekstiilialan sauma

Suomalainen puuvillan korvaaja pian markkinoille

Espoossa tehdään tuuraajaa puuvillalle

Kasviproteiinien kehittäjät saivat uuden ympäristöpalkinnon


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.


P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia