Suomen Rengaskierrätyksen uusi toimitusjohtaja Anssi Takala on työskennellyt myös Stena Recyclingin, Encore Ympäristöpalveluiden ja Kuusakosken johtotehtävissä. Kuva: Suomen Rengaskierrätys.

Suomen Rengaskierrätyksen uusi toimitusjohtaja Anssi Takala: ”Kemiallinen kierrätys tekee tuloaan”

Suomen Rengaskierrätyksen uusi toimitusjohtaja Anssi Takala näkee kehityksen vauhdittuvan entisestään, kun pyrolyysi ja kotimainen uusioraaka-aine valtaavat alaa.

”Rengaskierrätyksen toimintaympäristö on yllättävänkin dynaamisessa vaiheessa”, sanoo syyskuussa tehtävässään aloittanut Anssi Takala, joka  toimi vuoden verran yhtiön operatiivisena johtajana ennen uutta pestiään.

”Kemiallinen kierrätys eli pyrolyysi tekee tuloaan, ja Lopen kiertotalouslaitos tuottaa kasvavia määriä tuotteita asiakkailleen.”

Renkaiden hyötykäyttö on Takalan mukaan kehittynyt viime vuosina suurin askelin.

Suomen Rengaskierrätys oy jalostaa Lopella käytöstä poistettuja renkaita uusioraaka-aineeksi, joka menee kumi- ja muoviteollisuuden käyttöön ja vähentää siten neitseellisten aineiden tarvetta.

Vaatimattomasta alusta vahvaksi kierrättäjäksi

Rengaskierrätyksen aiempi pitkäaikainen toimitusjohtaja Risto Tuominen jatkaa yrityksen palveluksessa tammikuun loppuun asti ja siirtyy sen jälkeen eläkkeelle.

Yhtiön hallituksen puheenjohtaja Pauli Mikkola kiittää Tuomisen ansiokasta 15-vuotista panosta ja nostaa esiin tämän uraauurtavan työn renkaiden kierrätystoiminnan ja hyötykäytön kehittämisessä.

”Tuomisen kaudella Rengaskierrätys on kasvanut pienestä toimistosta kiertotalouden edelläkävijäksi ja vahvaksi toimijaksi”, Mikkola kuvailee.

Yhtiön operatiivinen toiminta siirtyi Tuomisen aikana oman organisaation toteutettavaksi, ja yrityksen oma kiertotalouslaitos käynnistyi Lopella vuonna 2023.

Jokaiselle renkaalle uusi elämä

Rengasalan toimijat perustivat Suomen Rengaskierrätys oy:n huolehtimaan jäsentensä puolesta renkaiden keräämisestä ja hyötykäytöstä. Perustamisvuosi oli 1995.

Kun Risto Tuominen aloitti työnsä, yhtiöllä oli joitakin kymmeniä vastaanottopisteitä, joihin ihmiset saattoivat veloituksetta palauttaa renkaansa.

”Nyt niiden määrä on jo yli 3 800, ja käytännössä jokainen Suomen markkinoille tuleva rengas hyödynnetään uusioraaka-aineena”, Tuominen kertoo.

Suomessa kerättiin viime vuonna 63 173 tonnia renkaita. Kumin ohessa renkaista erotellaan hyötykäyttöön myös metalleja ja kuituja.

Päivi Ikonen

Aiheesta aiemmin:

Rengaskierrätyksen pakkauksetkin kiertoon – polypropeenisäkit jatkavat matkaa uusiomuovin raaka-aineeksi

Lopen kiertotalouslaitos vauhtiin – vanhat renkaat jalostuvat korkealaatuiseksi uusioraaka-aineeksi

Neste kierrättää vanhat renkaat kemiallisesti – päätyvät pian uusiksi autojen muoviosiksi

Käytetyt renkaatkin voidaan kierrättää kemiallisesti – muuntuivat Nesteen koeajossa uusiksi raaka-aineiksi


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista. Osallistut samalla arvontaan!

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
This field is hidden when viewing the form
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia