Rokote Laboratories Finland Oy:n koronarokotteen matka etenee mutta hieman kompastellen. Toimitusjohtajaa vaihtava yritys tiedottaa, että kliiniset eli ihmisillä tehtävät testit päästään aloittamaan aikaisintaan loppukesällä 2024.
FINCoVac 2.1 -nimellä kulkevan, nenään suihkutettavan rokotteen piti käydä läpi ihmistestit jo vuonna 2022. Vuonna 2023 tuotteen oli määrä olla valmiina käyttöön.
Rokotteen kehitystyötä on hidastanut muun muassa sen räätälöinti niin, että se puree jatkuvasti muuntuvan koronaviruksen eri variantteihin.
Viimeisimmän lykkäyksen taustalla ovat rokotteen sopimusvalmistajan tuotantohaasteet. Kliinisiä tutkimuksia varten tarvittavan rokote-erän valmistaminen kestää arvioitua kauemmin.
Rokotekandidaatti siirtyi tutkimus- ja tuotekehitysvaiheesta sopimusvalmistajan hoteisiin ja GMP (Good Manufacturing Practice) -tuotantoon alkukesästä 2023.
Tuotteen kehityskaaressa tämä oli yhtiön mukaan sinänsä merkittävä etappi.
Kohti seuraavaa etappia uuden luotsaajan ohjauksessa
Matkan varrella suomalaisrokote on saanut myös uudenlaisen käyttöprofiilin. Valmistetta kaavailtiin alun perin käytettäväksi tehosterokotteena, mutta tutkimussuunnitelmaa on sittemmin hienosäädetty.
Kun ihmistestit aikanaan saadaan käyntiin, rokotetta aiotaan kokeilla myös aiemmin rokottamattomilla eli hyödyntää sitä ensirokotteena.
Iso muutos yhtiössä tapahtuu vuodenvaihteessa, kun toimitusjohtaja Tuija Keinonen siirtää kapulan Erkko Ylösmäelle, joka tällä hetkellä työskentelee yrityksen tutkimus- ja kehitysjohtajana.
”Olemme erittäin kiitollisia Tuijalle hänen arvokkaasta työstään yhtiön perustan rakentamisessa ja sen johtamisessa vaiheeseen, josta uuden toimitusjohtajan on sujuva jatkaa”, sanoo yhtiön hallituksen puheenjohtaja Seppo Ylä-Herttuala tiedotteessa.
”Pidämme tärkeänä, että Tuija ei jätä yhtiötä kokonaan, vaan toimii jatkossa hallituksemme neuvonantajana. Samalla toivotamme Erkon lämpimästi tervetulleeksi uuteen rooliinsa.”
Käy koronan kimppuun jo nenän limakalvoilla
Rokote Laboratories Finland Oy on kolmen professorin, Seppo Ylä-Herttualan, Kalle Sakselan ja Kari Alitalon vuonna 2020 perustama yritys, jonka omistajiin kuuluvat tätä nykyä myös Helsingin ja Itä-Suomen yliopistot.
Yhtiön ensimmäinen tuote eli koronarokote perustuu Ylä-Herttualan tutkimusryhmän kehittämään geeninsiirtoteknologiaan.
Rokotteessa käytetään kuljettimena vaaratonta adenovirusta, johon on kloonattu koronaviruksen piikkiproteiinin dna-juoste. Itse koronavirusta rokote ei sisällä.
Sumutettavan tuotteen ideana on iskeä koronan kimppuun heti, kun virus on päätynyt nenän limakalvoille. Sen toivotaan näin ehkäisevän myös sairastumista, ei pelkästään taudin vakavaa muotoa.
Suuri viruspankki MVSS on yhtiön sopimusvalmistajalla Belgiassa jo valmiina. Useisiin alieriin jaettua viruspankkia säilytetään –80 celsiusasteen pakkasessa, mikä takaa virusten pitkän säilyvyyden.
MVSS toimii lähtömateriaalina tuotantomittaisille lääke-erille, joita viruspankista voidaan valmistaa useita satoja, kun tuotanto saadaan vauhtiin.
Päivi Ikonen
(Kuva Pixabay) Rokote Laboratoriesin tuote on tiettävästi ainoa Euroopassa kehitteillä oleva koronarokote, joka annostellaan nenäsumutteena. Kuvituskuva.
Aiheesta aiemmin:
Nenäsuihkerokote viivästyy – haussa suoja myös uusilta koronavarianteilta
Kotimainen koronarokote tulossa – viritetty variantteja vastaan
Kotimainen koronarokote sai ison rahoituksen ihmiskokeisiin
Suomalainen koronarokote etenee – akatemialta lisärahoitus