Kotkasta kehkeytymässä akkualan keskittymä – kaupunkiin kaavaillaan myös kennotehdasta

Kotkaan on suunnitteilla akkukennoja valmistava tehdas eli gigafactory. Suomen Malmijalostus Oy on allekirjoittanut tehtaan rakentamisesta aiesopimuksen potentiaalisen kumppanin kanssa.

Suomen Malmijalostuksella on Kotkassa meneillään myös toinen hanke, joka tähtää litiumakkujen katodimateriaalia tuottavan tehtaan käynnistämiseen. Kennotehdas nousisi katodimateriaalitehtaan viereiselle tontille Keltakallion teollisuusalueelle.

Kennotehtaan osalta seuraava askel on, että Suomen Malmijalostuksen omistama Finnish Battery Chemicals Oy aloittaa valmistautumisen tehtaan ympäristövaikutusten arviointimenettelyyn (yva).

Yva-tarkastelussa arvioidaan kahta toteutusvaihtoehtoa, joissa vuosittaiset tuotantokapasiteetit ovat 27 ja 40 gigawattituntia. Kennotehtaissa 10 gigawattitunnin kapasiteetin investointikustannukset ovat noin miljardi euroa.

Yva valmiiksi kesään 2024 mennessä

”Vaikka kumppanimme ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä seuraavan kennotehtaansa sijoituspaikasta, olemme vahvasti motivoituneita tekemään työtä investoinnin saamiseksi Kotkaan”, kertoo Suomen Malmijalostuksen toimitusjohtaja Matti Hietanen.

”Katsomme, että nyt on oikea ajankohta lähteä tarkastelemaan tehtaan ympäristövaikutuksia ja varmistamaan näin hankkeen toteuttamisedellytykset.”

Tavoitteena on, että päätelmä yva-selostuksessa on käytettävissä kesään 2024 mennessä. Kennotehdasneuvottelut kumppanin kanssa jatkuvat yva-menettelyn rinnalla.

”Eurooppalainen sähköautoistuminen ja sen mahdollistama akkuarvoketju ovat nyt nopean kasvun vaiheessa. Meidän tavoitteenamme on vastata kasvuun Suomessa vastuullisesti tuotetuilla akkumateriaaleilla ja kennoilla”, sanoo Suomen Malmijalostuksen akkuarvoketjun johtaja Vesa Koivisto.

Myös Vaasan anodimateriaalihanke etenee

Koiviston mukaan Kotkan kennotehdas olisi luonteva jatko Kymenlaaksoon suunnitelluille ja Vaasaan kaavaillulle akkumateriaalitehtaalle.

Lue lisää: Vaasaan kaavaillaan akkujen anodimateriaalia tuottavaa tehdasta

Vaasan anodimateriaalihankkeen yva-menettely käynnistyi jo aiemmin keväällä. Tehdas tuottaisi joko 10 000 tonnia tai 50 000 tonnia grafiittipohjaista materiaalia vuodessa.

Pienempi vaihtoehto vastaa noin 10 gigawattitunnin akkutuotantoa ja 200 000 sähköauton tarvitsemaa määrää, suurempi 50 gigawattitunnin akkutuotantoa ja miljoonan sähköauton määrää.

Vaasan tehtaan sivutuotteina syntyisi muun muassa luonnongrafiitti- ja koksihienoainesta sekä pikiöljyä.

Päivi Ikonen

(Kuva Adobe Stock) Kennotehtaissa akkukennon osat – katodi, anodi, elektrolyytti ja separaattori – kootaan samaan pakkaukseen. Valmiit kennot koostetaan akkujen kokoonpanotehtaissa moduuleiksi ja sen jälkeen erilaisiksi paketeiksi, joita voidaan hyödyntää muun muassa sähköautoissa ja energian varastoinnissa. Kuvituskuva.

Aiheesta aiemmin:

Kotkan akkutehdashanke otti askelen eteenpäin

Uusi yritys edistämään Haminan akkumateriaalitehdasta

Haminan akkumateriaalitehdas käyntiin vuonna 2024

Lue myös:

Akkuala perusti uuden etujärjestön – hankkeissa kuuden miljardin euron investoinnit

Strategia vie Suomea kestävän akkutuotannon pioneeriksi

Terrafame alkaa toimittaa akkumateriaalia Renaultille

Celltech avaa ison akkutehtaan Tampereelle

Vaasaan suunnitteilla akkumateriaalitehdas

BASF:n tehtaanjohtaja Tomi Oja: “Akkubisneksessä on sähinää”

Harjavallan akkumateriaalien tuotantolaitos etenee

Fortum avaa uuden akkujen kierrätyslaitoksen


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia