Akkuala perusti uuden etujärjestön – hankkeissa kuuden miljardin investoinnit

Suomen akkuala on perustanut etujärjestön, Akkuteollisuus ry:n. Yhdistys on tiettävästi maailman ensimmäinen alan edunvalvontajärjestö.

Uuden järjestön toimitusjohtajaksi nimettiin 16. tammikuuta 2023 pidetyssä perustamiskokouksessa Pia Vilenius Kemianteollisuus ry:stä.

”Se, että olemme ensimmäisiä, kertoo siitä, että akkuteollisuuden yritykset Suomessa ovat suurella kunnianhimolla edistämässä kansallista TEMin asettamaa tavoitetta nostaa Suomi akkualan suurvallaksi”, Vilenius sanoo tiedotteessa.

”Alamme tarvitsee Suomessa kilpailukykyisen toimintaympäristön eli paljon osaajia ja osaamista, innovaatioita, investointeja ja muun muassa sujuvat luvitusprosessit. Akkuteollisuus käärii hihat ja alkaa edistää näitä asioita.”

Uudessa yhdistyksessä ovat perustamisvaiheessa mukana Suomen Malmijalostus Oy, Terrafame Oy, Umicore Finland Oy, Jervois Finland Oy, Norilsk Nickel Harjavalta Oy, Fortum Battery Recycling Oy, BASF Battery Materials Finland Oy, Keliber Oy ja CNGR Finland Oy.

Yhdistyksen hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Hietanen Suomen Malmijalostuksesta. Järjestö kuuluu Kemianteollisuus ry:n liittoperheeseen.

Valtava potentiaali, kovat tavoitteet

Akkuteollisuus on Suomessa voimakkaassa kasvussa. Eri puolilla maata on käynnissä useita suuren mitan akkuhankkeita. Kehitystä vauhdittavat yhteiskunnan sähköistyminen ja kansallinen akkustrategia.

Suomessa on lisäksi saatavilla akkuteollisuuden kannalta tärkeimpiä mineraaleja, uusiutuvaa energiaa ja huippuluokan osaamista.

Myös investointipotentiaali on iso. Alan yritykset suunnittelevat tekevänsä Suomeen lähivuosina yli kuuden miljardin euron satsaukset.

Yritykset tavoittelevat vuoteen 2027 mennessä ainakin yhdeksän miljardin euron vuosittaista liikevaihtoa sekä 6 000 hengen suoraa ja 20 000 hengen välillistä työllistämistä.

Hiilijäljessä kilpaillaan maailman kärkipaikoista

Matti Hietasen mukaan akkuteollisuus on tunnistettu globaalisti merkittäväksi alaksi, jonka avulla voidaan leikata liikenteen ja energia-alan päästöjä sekä luoda työtä ja talouskasvua.

”Olemme Suomessa lähteneet rivakasti kehittämään alan teollisuushankkeita, jotka pystyvät kilpailemaan alhaisessa hiilijalanjäljessä maailman kärkipaikoista”, Hietanen sanoo.

”Toteutuessaan nämä hankkeet ja akkujen valmistuksen edellyttämä moderni kaivosteollisuus tuovat Suomelle kipeästi tarvittavan loikan talouskasvuun ja vahvistavat eurooppalaista teollista autonomiaa.”

(Kuva Akkuteollisuus ry) Toimitusjohtaja Pia Vilenius ja hallituksen puheenjohtaja Matti Hietanen aikovat luotsata suomalaisen akkuteollisuuden kansainväliseksi menestyjäksi ja uudeksi vientiteollisuuden veturiksi.

Lue myös:

Vaasaan kaavaillaan akkujen anodimateriaalia tuottavaa tehdasta

Vaasaan suunnitteilla akkumateriaalitehdas

Uusi yritys edistämään Haminan akkumateriaalitehdasta

Haminan akkumateriaalitehdas käyntiin vuonna 2024

Kotkan akkutehdashanke otti askelen eteenpäin

Kestävän akkuekosysteemin rakentajille suurrahoitus

Strategia vie Suomea kestävän akkutuotannon pioneeriksi

Fortumille uusi akkujen hydrometallurginen kierrätyslaitos Harjavaltaan

Fortum avaa uuden akkujen kierrätyslaitoksen

Terrafame alkaa toimittaa akkumateriaalia Renaultille

BASF:n tehtaanjohtaja Tomi Oja: ”Akkubisneksessä on sähinää”

Harjavallan akkumateriaalien tuotantolaitos etenee


 

Tilaa Kemiamedian uutiskirje!

Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.

Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken yhden yön kylpyläloman kahdelle.

Lue lisää ja tee tilaus täällä.

P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.

Kerro Kemiamedian toimitukselle mielipiteesi!

 

Nimi(Pakollinen)
Hidden
Mitä mieltä olit artikkelista? Lähetä meille palautetta.
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Lisää uutisia