Kierrätysyhtiö Kuusakoski perustaa Suomeen ensimmäisen muovikomposiitin kierrätyslaitoksen. Hyvinkäälle nousevan laitoksen on määrä olla täydessä toiminnassa vuoden 2025 loppuun mennessä.
Laitosinvestoinnin arvo on reilut neljä miljoonaa euroa. Mukaan on laskettu tontin nykyisen rakennuksen peruskorjaus sekä uuden linjaston rakentaminen.
Summasta 35 prosenttia tulee Business Finlandilta osana RRF (Recovery and Resilience Facility) -rahoitusta.
Hyvinkään laitos käsittelee komposiittimuovijätettä, jota tulee muun muassa käytöstä poistuvista tuulivoimaloista, teollisuuden sivuvirroista sekä kierrätettäviksi päätyvistä kulkuneuvoista, kuten lentokoneista, veneistä ja autoista.
”Investointimme tuo Saksassa pilotoidun kierrätysmenetelmän Suomeen. Tarjoamme sen myötä parhaan teollisen mittakaavan kierrätysprosessin komposiiteille paikallisesti”, kertoo Kuusakosken toimitusjohtaja Mikko Kuusilehto.
Lopputuote hyödynnetään sementintuotannossa
Komposiitin käsittelyratkaisua pilotoitiin Suomessa palkitussa Kimura-projektissa. Menetelmä paranee uuden laitoksen murskaustehon myötä huomattavasti.
Laitoksen linjasto koostuu kahdesta murskaimesta, suljetuista kuljettimista, magneetista ja pölynhallintajärjestelmästä. Viimeksi mainittu tarvitaan, koska komposiitin prosessoinnissa muodostuu runsaasti hienojakoista, terveydelle haitallista pölyä.
Laitoksen lopputuote eli komposiittimurske menee sementinvalmistaja Finnsementin käyttöön. Niin sanotussa rinnakkaisprosessoinnissa komposiittimateriaalit hyödynnetään sataprosenttisesti.
Komposiitin sisältämät lujitekuidut korvaavat sementtiklinkkerin pääraaka-ainetta kalkkikiveä.
”Muovikomposiitit käytetään klinkkerin valmistuksessa, joka on sementinvalmistuksen ainesosa. Sementtiin, josta betoni puolestaan valmistetaan, ei jää mitään kuitujäämiä, sillä ne sulavat prosessissa”, Kuusilehto kertoo.
Komposiittien muoviosa eli matriisipolymeerit hyödynnetään sementtitehtaan tarvitsemana energiana, eli ne korvaavat fossiilisia polttoaineita.
Koko prosessi on täysin tuhkaton.
(Kuva Kuusakoski Oy) Komposiittimuovijätteen hyödyntäminen on ollut hankalaa, mutta uusi laitos tuo tilanteeseen merkittävää helpotusta.
Aiheesta aiemmin:
Saariston romut talteen – lasikuituveneet hyödynnetään sementin valmistuksessa
Tuulimyllyn taival päättyy sementtitehtaaseen
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.