Muotiyhtiö Bestseller on julkaissut ensimmäisen vaatteensa, jossa on hyödynnetty jyväskyläläisen Spinnovan ekologista tekstiilikuitua.
Jack & Jones -tuotemerkin valikoimaan kuuluvien miesten housujen materiaalissa on Spinnova-kuidun lisäksi muun muassa luomupuuvillaa.
Jack & Jones on tanskalaisen Bestsellerin suurin brändi, jonka tuotteita myydään verkkokaupan lisäksi yli 800 myymälässä ja kansainvälisesti tuhansien jälleenmyyjien kautta.
Kumppanuus Spinnovan kanssa on osa Bestsellerin vastuullisuusohjelmaa, jonka myötä yhtiö pienentää vaatteidensa ympäristövaikutuksia ja käyttää niiden valmistuksessa uusia, sertifioituja kuituja.
Bestseller-yhtiöön kuuluu yli 20 vaateketjua, Jack & Jonesin lisäksi muun muassa Vero Moda, Vila ja Selected.
Spinnovan ympäristöä säästävä kuitu tehdään havupuusta ja erilaisista jätevirroista, kuten tekstiili-, nahka- ja ruokajätteestä ilman kemiallista liuotusta. Tuotantoprosessi on jätteetön.
(Kuva Spinnova) Tanskalaisyhtiö myy Spinnovan kuitua sisältäviä housuja verkkokauppansa kautta.
Aiheesta aiemmin:
Marimekko tuo myyntiin Spinnovan ekokuidusta tehdyn malliston
Kuituvalmistaja Spinnova yhteistyöhön ekovärjäysyrityksen kanssa
Spinnovan Jyväskylän kuitutehdas nousi harjakorkeuteen
Spinnovan kuitu hyppäsi osaksi Adidaksen hupparia
Spinnova rakentaa oman langankehräämön
Spinnova ja Icebreaker yhteistyöhön – suomalaiskuitua merinovillaan
Nesteen uusiutuva diesel ja Spinnovan ekokuitu palkittiin hiilikädenjäljestä
Spinnova yhteistyöhön amerikkalaisen ulkoiluvaatejätin kanssa
Spinnova kehrää nyt tekstiilikuitua myös nahkajätteestä
Spinnovan kierrätyskuidusta syntyi voittoisa anorakki
Spinnovan ekokuitu palkittiin jälleen
Spinnova kehrää lankaa puusta – etenee kohti kaupallistamista