Kemianyhtiö Kiilto on Venäjän viranomaisten hyväksyntöjen myötä saanut päätökseen kaikkien tytäryhtiöidensä myynnin maassa. Kiilto tai Kiillon brändit eivät siirtymäaikojen jälkeen jatka Venäjällä.
Kiilto alkoi etsiä laillista tapaa poistua Venäjän markkinoilta maaliskuussa 2022. Heinäkuussa 2022 yhtiö pääsi Bergauf Groupin kanssa sopimukseen kaupasta, jossa Bergauf osti AO Kiilto-Klein, OOO Kiilto Familyn ja OOO Kiilto-Klei Ramenskoen.
Bergauf Group on Venäjän suurimpia rakennuskemikaalien valmistajia.
Syyskuussa 2022 Kiilto sopi OOO KiiltoCleanin myynnistä O3 Chemicalsille. O3 Chemicals on teollisten pinnoitteiden valmistaja, jolla on vuodesta 2020 lähtien ollut ammattisiivous- ja desinfiointiaineita valmistava tehdas Rostovin alueella.
Kauppojen seurauksena Kiillon toiminta, kolme tuotantolaitosta ja noin 200 työntekijää ovat siirtyneet uusille omistajille. Siirtymä toteutetaan pakotteiden ja lainsäädännön mukaisesti, ja henkilöstön turvallisuudesta huolehditaan.
Venäjän osuus Kiillon liikevaihdosta oli vuonna 2021 noin 10 prosenttia.
Kiillon toiminta Valko-Venäjällä päättyi keväällä 2022. Valko-Venäjän-yhtiön virallinen lopetus tapahtuu helmikuun 2023 aikana.
(Kuva) Kiilto ryhtyi etsimään laillista poistumistietä Venäjältä helmikuussa 2022, jolloin Venäjä hyökkäsi Ukrainaan.
Lue myös:
Sata vuotta Kiiltoa – perheyhtiötä luotsaa jo neljäs polvi
Raija Polvinen – tutkimusjohtaja huipulla
Uniikki valmennusohjelma vie myös kemianyrityksiä kohti kiertotaloutta
Kiillon tehtaan hukkalämpö Lempäälän kaukolämpöjärjestelmään
Kasviperäinen lika vaatii uudenlaista puhdistusta
Kiilto ja Betolar kehittävät vähähiilisiä lattiatasoitteita
Kiilto ostaa Lakan Betonin kuivatuotetehtaan
Kiillon käsidesiautomaatti kiinnostaa laajalti
Kiillon puhdistusaineille Woodlyn puumuovipakkaukset
Kiilto laajensi hukkalämmön hyödyntämistä
Yritysten muovipakkausten kierrätystä kehitetään
Muumimaailmasta Kiillon muovinkierrätyksen pilotti
Ilman hiilidioksidista liiman raaka-ainetta?
Suomalaisyritykset rohmusivat eurooppalaiset kemianpalkinnot
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.