Neste on toteuttanut onnistuneesti nesteytetyn jätemuovin teollisen mitan koeajojen toisen sarjan Porvoon jalostamossaan. Yhtiö on nyt prosessoinut yhteensä liki 3 000 tonnia nesteytettyä muovijätettä.
Prosessoinnin lopputuotteena syntyy valmista raaka-ainetta, josta Nesteen kumppanit tuottavat uusia muoveja.
Koeajot ovat osa Nesteen strategiaa, jonka mukaan yhtiö pyrkii edistämään polymeerien kiertotaloutta.
“Olemme siirtyneet puheista tekoihin kemiallisessa kierrätyksessä”, sanoo johtaja Heikki Färkkilä Nesteen kemiallisen kierrätyksen liiketoimintayksiköstä.
“Saamme koeajoista arvokasta tietoa kyseisistä teknologioista, ja samalla ne todistavat, että kemiallista kierrätystä voidaan tehdä teollisessa mittakaavassa. Pyrimme edelleen siirtymään yksittäisistä koeajoista jatkuvaan tuotantoon.”
Hankalin muovijäte kierrätettävissä vain kemiallisesti
Neste on käsitellyt vaikeasti kierrätettävää jätemuovia, joka ilman kemiallista kierrätysprosessia päätyisi poltettavaksi tai kaatopaikalle. Yhtiön kehitystyö on osoittanut, että kemiallisella kierrätyksellä voidaan täydentää mekaanisen kierrätyksen teknologioita.
Neste laajentaa muovijätteen toimittajaverkostoaan jatkuvasti. Koeajoihin on toimittanut jätemuovia muun muassa yhdysvaltalainen Alterra Energy, josta Neste omistaa vähemmistöosuuden.
Lue lisää:
Muovikierrätys: Nesteelle oikeudet Alterran termokemialliseen nesteytysteknologiaan Euroopassa
Neste osti osuuden amerikkalaisesta teknologiafirmasta
Muovijätettä tulee myös suomalaiselta Wastewiselta. Wastewisen, Nesteen, Borealiksen ja Uponorin yhteishankkeessa valmistettiin hiljattain uusia pex-muoviputkia kierrättämällä kemiallisesti putkivalmistuksen ristisilloitettua polymeerijätettä.
Lue lisää: Suomalaisinnovaatio – kemiallisesti kierrätetystä muovista syntyy laadukkaita pex-putkia
Jätemuovista yksi raakaöljyn korvaaja
Jatkossa Neste pyrkii kasvattamaan nesteytetyn jätemuovin käsittelykapasiteettiaan Porvoossa 400 000 tonniin vuodessa. Yhtiön päämääränä on vuodesta 2030 lähtien prosessoida vuosittain yli miljoona tonnia muovijätettä.
Kunnianhimoinen tavoite on tärkeä osa yhtiön strategista selvitystä siirtyä Porvoossa pelkästään uusiutuvien ja kiertotalousratkaisujen tuotantoon. Siirtymän myötä raakaöljyn jalostus kaupungissa loppuisi 2030-luvun puoliväliin mennessä, ja raakaöljyä korvaisi siitä eteenpäin muun muassa nesteytetty jätemuovi.
Lue lisää: Neste selvittää raakaöljystä luopumista ja vihreän vedyn tuotantoa Porvoossa
(Kuvituskuva Neste) Hankalakin muovijäte taipuu kierrätykseen, kun se prosessoidaan kemiallisesti. Nesteytetystä jätemuovista syntyy uudenveroisia muovituotteita.
Aiheesta aiemmin:
Lamor ja Resiclo rakentavat muovin kemiallisen kierrätyslaitoksen Porvooseen
Neste otti uuden askelen jätemuovin kemiallisessa kierrätyksessä
Nesteelle ja Ravagolle yhteisyritys muovin kemialliseen kierrätykseen
Nesteytetty jätemuovi lähti kiertoon Nesteen koeajossa
Neste ja Remondis kehittämään muovin kemiallista kierrätystä
Ratkaiseeko kemiallinen kierrätys muovien megaongelman?
Konsulttiselvitys: Muovin kemiallinen kierrätys on kannattava bisnes
Sinua voisi kiinnostaa myös:
Matti Lehmus Nesteen toimitusjohtajaksi
Nesteen leivissä – Veljekset kuin Lehmukset
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.