Eurooppalaisen Hydrocow-projektin tähtäimessä on biologinen työkalu, jonka ansiosta maitoproteiini saadaan aikaan ilman eläimiä.
Ennennäkemättömän maidontuotantoprosessin työkaluna toimii vetyä hapettava bakteeri (HOB), jollainen hankkeessa aiotaan kehittää.
HOB-bakteerin avulla on tarkoitus muuntaa hiilidioksidi ja vety beetalaktoglobuliiniksi, joka on muun muassa lehmänmaidon tärkein proteiini.
”Hydrocow voi johtaa uuteen läpimurtoteknologiaan elintarvikealalla”, kiteyttää projektin merkityksen Solar Foodsin johtaja Arttu Luukanen, joka koordinoi kansainvälistä hanketta.
Nelivuotista projektia rahoittaa muun muassa Euroopan innovaationeuvosto EIC.
Osaamista neljästä maasta
Solar Foodsin johtamaan hankkeeseen osallistuu suomalaisyrityksen lisäksi kolme kumppanitahoa.
HOB-bakteerin metaboliamallin kehittämisestä vastaa Aachenin teknillinen yliopisto Saksasta.
Alankomaalainen Groningenin yliopisto rakentaa sen jälkeen geenimuokkauksen keinoin itse bakteerin, johon proteiinintuottomekanismi ympätään.
Seuraavaksi vuoron saa Ginkgo Bioworksin sveitsiläinen tytäryhtiö FGen AG, jonka huippunopean seulontajärjestelmän on määrä löytää proteiinintuottoon parhaiten sopivat bakteerikannat.
Solar Foods toimii ketjun viimeisenä lenkkinä, joka varmistaa kantojen omavaraisen toimintakyvyn ja huolehtii tuotannosta siitä eteenpäin.
”Ruokaa ilmasta”
LUT-yliopiston tutkimustyöstä noussut Solar Foods tunnetaan Solein-nimisestä yksisoluproteiinistaan, jonka se aiemmin tänä vuonna vei ensi kertaa kuluttajatuotteen eli jäätelön ainesosaksi.
Ilmasta syntyvä suomalaisproteiini maistuu nyt singaporelaisessa suklaajäätelössä
Yrityksen kehittämässä bioprosessissa ruokitaan mikrobeja suoraan ilmakehästä kaapatulla hiilidioksidilla, vedyllä ja hapella, joiden lisäksi tarvitaan vain pieni määrä ravinteita.
Prosessin lopputulos on ravinteikas proteiinijauhe, joka sisältää kaikkia ihmiselle välttämättömiä aminohappoja ja niiden lisäksi muun muassa kuitua, kivennäisaineita ja vitamiineja.
Nimensä mukaisesti auringonkeltaisen värin soleiinijauhe saa beetakaroteenista.
Ilman peltoja ja tuotantoeläimiä valmistuvaa jauhetta voidaan käyttää monenlaisissa ruokatuotteissa, kuten pastassa, leivonnaisissa, levitteissä ja juomissa.
Luvassa jo jatkoakin
Solar Foodsille ja kumppaneille maitoproteiinin tuotanto on vasta ensimmäinen askel.
Hydrocow-hankkeen varsinainen tavoite on luoda kokonainen bioteknologia-alusta, joka mahdollistaa monen muunkin tuotteen valmistuksen uusin, ympäristöä säästävin keinoin.
Kestävien elintarvikkeiden lisäksi menetelmää voisi soveltaa esimerkiksi lääkkeiden, materiaalien ja kemikaalien tuotannossa.
Päivi Ikonen
(Kuva Solar Foods) Tutkimusta Solar Foodsin laboratoriossa. Yhtiö rakennuttaa parhaillaan ensimmäistä kaupallisen mitan proteiinitehdastaan, jonka on määrä käynnistyä Vantaalla vuonna 2024.
Aiheesta aiemmin:
Ilmasta syntyvä suomalaisproteiini maistuu nyt singaporelaisessa suklaajäätelössä
Nesteen ja Solar Foodsin vetyhankkeille suurrahoitus Business Finlandilta
Ruokaa ilmasta – Solar Foods sai ensimmäisen elintarvikelupansa
Uudet proteiinit tulevat – Ruokaa ilmasta ja perkuujätteistä
Solar Foods aloittaa proteiinitehtaansa rakentamisen
Solar Foodsin kartta visioi ruuantuotannon mullistusta
Tilaa Kemiamedian uutiskirje!
Tilaajana saat sähköpostiisi kerran viikossa kiinnostavimmat uutiset ja tärkeimmät tiedot alan tapahtumista ja työpaikoista.
Arvomme uusien uutiskirjetilaajien kesken palkintoja.
Lue lisää ja tee tilaus täällä.
P.S. Oletko kemian seurojen jäsen? Jos haluat uutiskirjeemme myös vuonna 2023, käy uusimassa tilauksesi täällä.